Elokuu

Meillä elokuu on lomaa, uhosin kaikille pistäväni kännykän kiinni ja olevani tavoittamattomissa rannalla, metsässä, tallissa, lenkillä ja salilla...tai vaan kotisohvalla löhöämässä. Totuus iski kuitenkin päin naamaa kun menin heinäkuun lopulla unohtamaan kummitytön synttärit! Nyt on pakko pitää luuri auki, koska takaraivossa piilee ajatus että mitäköhän muuta olen unohtanut?!

Elokuu on vauhdikas jopa lomaksi, isäntä pinkoi minkä jaloistaan pääsi ja pelasti meidän kukon supikoiran kynsistä! Herra kukko tuijottaa lantalan perällä sulat maassa epäilevä ilme kasvoillaan, ei auttanut vaikka kuinka kauraa tarjosi, no toivottavasti se siitä tokenee. Veikkaan että supi on jo tovin kyttäillyt kukkoa ja nyt kun vuohet vaihtoivat laidunta tilapäisesti eikä kukko niiden kanssa ollut pellolla näki supi hetkensä koittaneen...mutta ähäkutti, olikin isäntä ripeä liikkeissään ja pinkoi perään joten supi hylkäsi saaliinsa ja juoksi metikköön piiloon. Hoitokoiria on tässä kuussa 3, viime kuussa taisi olla 2?Ihan mahtavia persoonia on ollut. Kun viet viisi koiraa lenkille, mäyräkoiran, rottweilerin, englanninbulldogin, amstaffin ja ranskanbulldogin...viimeistään siitä vaiheessa ohilukijat meinaavat ajaa fillarilla pellolle. Niin sekalainen sakki se tosiaan on!

Illalla aurinko tekee kauniin taivaan ja vuohet laiduntavat vielä, koirat röyhtäilevät syötyään iltaruoan ja käyvät vuorotelle nuolasemassa kiitokseksi, venyttelevät. Kukaan ei jaksa enää leikkiä vaan koirakin selvästi jo odottaa että joko mennään yöunille. Kaikille halat ja rapsutukset, kiitokset kivasta päivästä ja niin alkaa koiran uni kuulumaan...se ei ole tuhinaa, no muutamalla koiralla kyllä. Mutta kyllä se kaikin puolin on kuin muutama aikamies kuorsaisi elämänsä kyllyydestä ja niin että lattia tärisee! Aamuyöllä kuuluu tömäys, tuvan lattia narahtaa, on aika viedä Enkkubulla aamupissille, silmät kiinni kävelen hiekkatietä kaikki koirat vapaana. Joku rymisee pusikossa etsien kakkapaikkaa tai löytäessään mielenkiintoisen hajun, toinen vaan tonottaa neljällä jalallaan ja tuijottaa tyhjyyteen. Ei ole koirankaan aina helppoa herätä! Hetken päästä kaikki seisovat vierelläni ja katsovat silmiini kuin sanoen - lähetääs vielä vähän koisiin.:) Kello yhdeksän onkin sitten jo täysi meno päällä, varokaa risut ja männynkävyt täältä tulee norsulauma!No, siltä se ainakin kuulostaa kun juoksevat pitkin pihaa...

Paco the pitt

Pittbullimme Paco tuli espanjalaisvahvistuksena tänne itä- suomen tilallemme 2011 ja sopeutui hyvin. Mukanaan se toi rajun eroahdistuksen, kapin ja alkoholiongelman jonka se myöntää jo itse. Eroahdistuksen kourissa se taisteli urheat kuusi viikkoa jonka jälkeen se tajusi hävinneensä taistelun tai oletti adoptioperheensä olevan vain kuuro. Ääni mikä tuosta koirasta lähti sen ulvoessa porstuassa kun pakkauduimme autoon ilma sitä, oli jotain sanoinkuvaamatonta. Sen ääni kantautui valehtelematta pari kilometriä kirkonkylän suuntaan ja muutama naapurikin jo tiedusteli menoamme täällä tilalla.

- Kaikki on täällä hyvin, se on vaan tuo meidän koiramme kun huutaa, selitti isäntä puhelimeen.
- Sillä on paha eroahdistus ja yrittää kait meitä hiukan komentaakin, kyllä se siitä ajan kanssa. Naapuri kuunteli uskomatta äänen lähteen aihauttajaksi koiraa, mutta ymmärsi lopulta. Koiran puolustukseksi olen ilmoittanut tylysti sen olevan espanjalainen, aivan kuin se jotenkin oikeuttaisi tämän holtittomat karjumis- ulvomis kohtaukset eteisessä. Mutta tuntuu että ihmiset ymmärtävät sitä paremmin kun kuulevat sen alkuperämaasta. Ehkä sillä on vaan kovempi ikävä kun matkasi tänne niin pitkän matkan. Paco saapui meille kodittomana koirana espanjasta ja haimme sen Helsinki- Vantaan lentokentältä kesken helmikuisen lumimyrskyn. Odottelimme aulassa jännittyneinä koska koiramme saapui ja kuvitelmat rauhallisesta ja hellyttävästä ensinäkemisestä karisivat saman tien kun näin häkin jossa se saapui. Saapumista säesti tietenkin korvahivelevä huuto häkin uumenista. Koiramme saattaja ilmoitti koiran olevan erittäin turhautunut ollessaan häkissä liki 12 tuntia ja tarvitsevansa pikaista reissua ulos. Kurkattuani häkkiin kieltämättä säikähdin. Tämä Turner- täystuho oli purrut häkin kaltereita niin että sen naama oli veressä. Hännän heilutus kuitenkin kertoi että se oli enemmän kuin iloinen meidät nähdessään ja haluaa kovasti ulos kopistaan, jossa haisi virtsa. Päästyään häkistä se pomppi ympäriinsä hihnassa kunnes tajusi tulla luokseni ja aloittaa raivostuttavat astumiset jalkaani vasten. Se astui vaikka sitä komensi, työnsi tai potki kauemmas, jalkani oli verinaarmuilla ja mustelmilla kun sitä seuraavana päivänä katsoin. Ihmiset lentokentällä katsoivat kauhuissaan tanssiani kolmekymmentäkiloisen pitbullin kanssa aulassa ja osoittivat ilmeillään olevansa pahoillaan koiran käytöksestä, tai oikeastaan siitä että olin sen päättänyt hankkia itselleni.  Koiran saattajakin katsoi epätoivoisia yrityksiäni kouluttaa koiraa jo kentällä ja sanoi lyhyesti vain - onnea matkaan.
Paco oli juuri kastroitu kun se saapui meille, se omasi myös vahvan ominaishajun, joka oli hyvin urosmainen. Nyt voin kuitenkin puolitoista vuotta koiran saapumisen jälkeen kertoa Pacon kuulumiset. Paco on luonteeltaan rauhallinen heppu, se tulee toimeen kaikenlaisten koirien ja ihmisten kanssa. Se osaa olla laumassa, mutta myös yksinään.  Se on mahtavaa seuraa niin minulle ja miehelleni kuin lapsillemmekin. Jos se saisi valita se nukkuisi välissämme potkien lapset siitä pois ja antaisi märkiä suukkoja pitkin naamaa, se joisi sixpäkin olutta ja nauttisi pari nachoa ja katselisi ilta-aurinkoa kuistilta. Kuopustani odottaessani Paco makasi sängyllä vieressäni ja painoi kuonon aina mahaani vasten, se tökki sillä hiukan mahaa ja painautui tiukemmin minuun kiinni. Sen kanssa nukuttiin aina hyvät päikkärit. Kutsumme Pacoa enkelikoiraksi, koska sillä on tapana toimia välienselvittelijänä, kuntouttajana ja eläinten pelastajanakin kanssamme. Eräänä aamuna pieni pikkulintu oli lentänyt takaovestamme sisälle ja räpytteli ikkunaa vasten hädissään. Paco katseli lintua hetken aikaa, ja nopeasti nappasi sen suuhunsa, vei sen takakuistillemme, laski suustaan siihen ja tökkäsi lintua kuonollaa....lintu pyrähti lentoon. Tämä tapahtuma oli kyllä näkemisen arvoinen ja tulen muistamaan sen aina!Morsiammeekseen Paco sai rottweiler narttumme jonka se itse on pennusta kasvattanut. Koirat tulevat loistavasti toimeen vaikka morsiamesta kasvoikin “iso tyttö” se tykkää siitä kuin hullu puurosta. Koska Paco on kastroitu ei sen jälkikasvua tulla meillä ikinä näkemään, mutta musta tuntuu että muotti meni rikki sen jälkeen kun se alkunsa sai. Lapset tykkäävät koirasta varmaankin sen rauhallisuuden vuoksi, ne menevät sen vierelle, halaavat sitä hellästi ja taputtavat selkää.
- voi paco paco, ihana paco, esikoinen lepertelee. Mutta heti lauseen perään se sanoo
- Äiti! Kyllä meillä pitäisi olla sellainen tico ticokin, sellanen pieni koira!

Kuttusia siellä, kuttusia täällä...

Mehän olemme siis vuohitilallisia:) Tällä hetkellä laitumella kirmaa 7 vuohta, 3 kuttua, 3 kiliä ja pukki...ja nämä kaikki ovat siis vuohia, teille kaupunkilaisillekkin tiedoksi. Tiesittekö että kastroitu pässi (lammas!) on nimeltään oinas ja kastroitu Pukki (vuohi!) on rupukki...no, nyt tiedätte ja olette yhtä viisaita kuin minäkin:) Pukki on omalla laitumellaan lantun ja paistin kanssa (lampaat), jottei kansoita koko rantalaa liian usein.Meille muutti heinää niittämään muutama päivä sitten vanha Signe rouva, iältään 7 vuotta, aivan ihana ja rauhallinen tapaus.Pienet kiliset lähtevät uusiin koteihinsa ensiviikolla, voihan haikuli...

Maalaiselämää

Meilläpä kirmataan laitumella!Nautitaan auringosta ja tuoreista voikukista!Laitumella ovat kaikki rakkaas, pässimme Lanttu ja Paisti, kutut Kauno ja Nyyti, sekä Kiliset Rantalan Loitsu, Laulu ja Lempi...

Iki ihana rantala

Kuinka kauniit auringonlaskut ovatkaan täällä, varsinkin kesäisin niitä saa ihastella kunnolla. Lumi sulaa ja kärpäset alkavat pörrätä nurkissa. Navetassa lisäännytään kohta, kaksi isoa kuttua odottaa h-hetkeään ja kanit ovat myös pesäntekopuuhissa, pukki on lampaiden seurana pihatossa, kyllä kelpaa nyt pihalla aurinkoa paistatella... löydettiin muuten ilveksen jäljet todella läheltä tonttia...

Aurinkoa kaikille!

Ihana kevätaurinko paistaa tupaan sisälle ja piristää mieltä kummasti. Täällä ollaan vaan löhöilty, huilattu,nukuttu, laiskoteltu...ja tuijoteltu tuota pientä ihmettä. Hänen pientä hymysuuta ja sinisiä silmiä ja siinähän on ihmettä kerrakseen. Kivaa päästä ulos kohta työntelemään vaunuja ja liikkumaan:)

Elämäni miehet

Pieni ihanuus syntyi 1.3.2012 ja toi tullessaan suuren onnen tunteen:)

Terveelliset elämäntavat...

Nyt kun raskausviikkoja on kertynyt lanteille komiat 36 viikkoa ja rapiat on aika herätä taas todellisuuteen. Kuka onkaan lihottanut tämän rungon taas valaan mittakaavoihin? Minä itse...jokaisella herkkupalalla on ollut osansa tässä muutoksessa ja täytyypä sanoa että kun tämän pienokaisen täältä maailmaan saatan on ihanaa aloitella samalla liikkumaan kunnolla koska tällähetkellä kaikenlainen liikkuminen on kivuliasta.Hyvää nukkumaasentoa ei ole, toinen korva on korvatulehduksen jäljiltä yhä tukossa, ollut 6 viikkoa! Joten puoli päätä on kuin pullon sisällä. Räkä on valunut vauhdikkaasti joulusta asti, eikä loppua näy. Alkaa olla pikkuhiljaa mitta täysi. Joudun taas mittailemaan verensokereita kohonneiden arvojen vuoksi (joita ei onneksi ole!) ja kyttäämään jokaista suupalaa, en kuitenkaan halua vauvan kasvavan liiaksi oman mässäilyinnon vuoksi. Ja en voi kylliksi korostaa tässä asiassa että jos valta olisi minulla eläisin karkilla, sulklaalla ja sipsillä, joten millään laihiksella täällä ei olla, vaan ainoastaan karsittu nuo raaka-aineet pois ruokavaliosta. Ja olo on heti parempi, tottakai on! Tämä on meille kolmas kevättalven vauva ja ihanaa on mennä kesää kohti lapsien kanssa reippaasti liikkuen ja uuteen elämäntapaan taas tottuen. Telkusta olen seurannut juttaa ja superdiettiä ja arvostan todella naisia jotka jaksavat pitää itsestään huolta, niin minäkin haluan tehdä! Ja minun mukananí kyllä koko muukin perhe, koska ruokakaappien sisältö menee pikkuhiljaa uusiksi ja sehän tulee vaikuttamaan jokaiseen pöydän ääressä syövään tässä taloudessa, mutta hyvällä tavalla...http://www.gojuttago.com/

Luminen rantala

Ompa ihanaa kun on lunta. Rekikoirat ovat päässeet taas toteuttamaan rakastamaansa työtä oikein urakalla ja hyvinhän siellä uralla jo sujuu. Jos keväällä löydettäisiin hyvä narttupentu olisi valjakkomme täysi ensi jouluna, kisata voisi kolmella koiralla ja odotella että neljäs kasvaa ja kehittyy. Veto on jokatapauksessa mahdoton. Johtajakoiramme Aleksi osaa hyvin jo suunnat, ja hyvin muitakin käskyjä. Joten käyttökokeeseen voitaisiin mennä myös, kun aika on oikea. Totuus on kuitenkin se että perhe-elämä rajoittaa hieman koirien kanssa toimimista, joten näyttelyreissut ja kisat täytyy suunnitella hyvissä ajoin ja välillä todeta että ei pääse. Mutta se ei haittaa, onneksi voidan treenata kotona ja kunhan aika on valmis, niin koirille kuin meillekkin keretään kyllä kisoissa käydä. Koirat ovat kuitenkin vielä suht nuoria. Espanjalaisemme nauttii takkatulen ääressä, lämmin hellii sen kylkiä. Talvi on sille ankara koska mahanahka on aika paljas. Takki on ostettu kuitenkin ja pitää sitä oikein mielellään. Rotikka taas ei välitä vaikka taivaalta sataisi tikkoja, meno on mahdoton ja se loikkii koko 40 kiloisella olemuksellaan pellolla umpihangessa ja nuuhkii myyrien koloja. Meillä kävi myös koiravieras vierailulla ja ensimmäisen kerran totesimme ettemme lähde mukaan tämän koiran hoitoon. Voimaa oli kuin pienessä pitäjässä ja koko oli valtava. Rotu oli amerikanbulldoggi. Täytyy kyllä kunnioittaa kyseistä rotua, vaatii todella aktiivisen sosiaalistamisen ja mielellään ihan työn, saattaisi olla se taakan vetäminen, sen verran verissä näytti tuo vetäminen olevan. Mahtava koira, huh huh. Jos olisi ollut vähintään kuukausi aikaa aamusta iltaan, intensiivisellä koulutuksella  ja kuntoutuksella olisi voinut jo saada paljon aikaan. Mutta joskus ne tunnit loppuvat vuorokaudestakin ja pitää osata myös kieltäytyä. Toivon heille koiran kanssa hyvää jatkoa ja ehkä myöhemmin nähdään. Nyt vaan muhitellaan kotona ja odotetaan että navetassa lisäännytään. Kanimuorilla on suuri maha ja toivotaan että pyöräyttää pieniä pitkäkorvia piakkoin. Kututkin näyttäisi olevan pieniin päin, joten keväällä olisi pikkukilejä laitumella, sepä vasta mukavaa olisikin! Ja sitten saisi sitä maitoa! Vuohenmaitoa!

Kuntoutettavista koirista

Suomen maa on täynnä eriasteisia koirankouluttajia ja ohjaajia, moni alan todella kovia osaajia. Nostankin hattuni heille ensin. Koiraharrastus on niin mukaansatempaavaa että sitä huomaa miettivänsä vaikka keskellä yötä kun ei uni tule. Itse ratkon koulutukseen liittyviä kikkoja joka päivä ja häiriökäyttäytymistä aiheuttavia juttuja selvittelen mieleni sopukoissa analysoiden koiraa ja sen omistajaa, myös itseäni. Kirjahylly on täyttynyt koirien koulutukseen, kuntoutukseen ja käyttäytymiseen liittyvästä kirjallisuudesta. Homeopaattisesta hoidosta ja ruokinnasta liittyvää kirjallisuutta unohtamatta, dvd levyjä on hyllyllä myös vino pino. Joten koirat otetaan meillä tosissaan harrastuksena ja elämäntapana, niitä opiskellaan joka päivä ja seurataan niiden käytöstä. Testataan niillä erilaisia kuntoutusmuotoja, leikkejä, asetetaan haasteita, harrastetaan rodunomaisia aktiviteettejä. Mutta...mitään näistä ei tehdä hampaat irvessä. Vaikka itse opiskelenkin ja toivon valmistuvani koulutusohjaajaksi nyt keväällä, en aio vaihtaa isoihin haasteisiin ja rynniä pää edellä pusikkoon vaan opiskelu jatkuu...varmaan koko loppuelämän. Kaikkein parhaiten oppii KÄYTÄNNÖN ELÄMÄSSÄ eikä siellä pulpetin takana tai netin välityksellä. Itse hankin aikoinaan meille rottweilerin, koska halusin oikeasti läheltä tutustua tähän rotuun sen hurjan maineen vuoksi ja selvittää itselleni onko koira todella niin pelottava kun sen annetaan ymmärtää olevan. Noh, voihan se olla pelottavakin, kaikki riippuu kuitenkin ihmisestä! Miten sen kanssa ollaan ja käyttäydytään, myös koiran peruskoulutuksesta. Rotikkamme on paras perhekoira mitä voi toivoa ja vahti. Työkoira siis, kaikkine nenineen:) Olemme nyt kuitenkin päässeet tarjoamaan apuamme muiden koiraongelmiin ja hoitaneet niitä tässä kaiken muun ohella...

Pari vuotta sitten meille tuli Turusta saakka (noutajan ja karhukoiran) sekoitus Bella koira, joka oli aivan ihana ja sympaattinen, mutta kärsi niin pahasta eroahdistuksesta että oli vähällä taivaan portit kolahtaa. Neljän kuukauden intensiivisen kuntoutuksen jälkeen Bella reissasi takaisin Turkuun ja  jätti huoneiston tuhoamisen menneisyyteensä. Ja koira voi tänäkin päivänä hyvin. Vaihtelemme omistajan kanssa välillä kuulumisia. Tuo 4kk oli myös meille iso kasvun paikka ja opittiin todella paljon itsestämme ja koirasta, en vaihtaisi tuota aikaa mihinkään, siitä lähti se lopullinen kipinä auttaa koiria, joille ei katsota olevan pitkää tulevaisuutta edessään.  Vuosi sitten kuvioihin tuli cockerspanieli uros, joka oli erittäin pelkoagressiivinen ihmisiä kohtaan. Joten sitä päästiin sitten kuntouttamaan ja ah...trimmaamaan...kaikki sormet ovat yhä tallella! Ensimmäiset 3krt jotka koira meillä oli n. 4 päivän jaksoissa, me kuntoutimme, tutustuimme, aktivoimme, rohkasimme ja trimmasimme...vielä kuonokopan kanssa trimmi tehtiin. Nyt poitsu kävi meillä taas vierailulla  neljä päivää ja siistittiin tassut ja korvat ja pientä hienosäätöä muualtakin, mutta iso askel oli tällä kertaa se että kuonokoppaa ei käytetty. Ei ole tarvis enää, koira osasi rentoutua jo käsittelyssä huomaten että mitään pahaa ei tapahdu. Tunne oli aivan mahtava! Niin koiralla kuin emännälläkin, uudestaan tavataan taas toukokuussa trimmin merkeissä, näistä hetkistä on tullut koiralle rentoutumisen merkki:) Yksi suuri läpimurto kuntoutettavista koirista on ollut oma koiramme Paco, joka kärsi erittäin vahvasta eroahdistuksesta espanjasta tullessaan. Huuto oli korviahuumaava, vaikka seisoit vain portailla, menemättä minnekkään. Kuntoutus kesti 6 viikkoa, kun huuto loppui ja koira alkoi tasapainottua. Tällä hetkellä ukko on aika letkeä ja hyvä energinen staffi joka rakastaa kaikkia ihmisiä ja koiria ja yksinjääminenkään ei ole enää mörkö, vaan tavallinen asia tavallisessa arjessa. Koiria ei voi olla rakastamatta, ei sen takia että ne nuolevat meitä naamasta ja rakastavat takaisin, vaan sen takia että koen ja näen niiden käytöksessä muutoksen parempaan ja ymmärrän että koira haluaa olla vain tasapainossa, paras palkka minkä tästä työstä saa on se että koira lähtee meiltä tasapainoisena yksilönä jolla on vielä monta elinvuotta edessä.

Mistä muistamme vuoden 2011?

Monestakin asiasta, mutta tässä muutama:

- Tilalle ilmestyi karjaa, tällä hetkellä 2 kuttua, 2 pukkia ja 2 lammasta
- Vuoden aikana tehtiin töitä monen hoitolapsen kanssa
- kesä meni pahoinvoidessa
- Rottweilerin kanssa harjoiteltiin jälkeä ja hakua
- Kuntoutettiin kahta koiraa, trimmattiin yksi ja lammas myös, kiitos kirsi...
- Pupu sai uuden sulhon, Kusti-Armaan koska edellinen käveli koiran suuhun:/
- Ódotuksen onnea
- Taloon tehtiin takaovi
- Äitienpäivälahjaksi äiti sai kasvihuoneen, josta korjattiin 6,9kg painava kesäkurpitsa syksyllä!
- Navetta sähköistettiin
- Saatiin hirsimökki, joka tuotiin purettuna Puumalasta Rantalaan vintille odottamaan kokoamista
- Vietin 30-vuotis synttärit ja sain pihakiikun:)
- Pihatie siirrettiin syrjemmälle, viikon projekti joka takasi oman rauhan omalla pihalla
- Aitaukset vuohille ja koirille iso juoksutarha
- Tilalle tuli 2 hiirikissaa lisää, Remu ja Rontti (Pilli & Pulla)

Meiltä usein kysytään mistä ammennetaan kaikki energia ja millä rahalla projekteja tehdään, tässä vastaus:
kaikki projektit mitä tilalla tehdään ovat vapaaehtoisia, niitä suunnitellaan viikkoja jopa kuukausia saunareissuilla ja iltaa istuessa. Välillä unohdetaan suunnitteleminen kokonaan, sitten kun hyvältä tuntuu, pistetään hihat heilumaan. Mikään pakkoleiri tämä ei ole, vaan kun tehdään jotain, tehdään sitä itsellemme ja mikäs sen mukavampaa. Maalla asuminen vaatii myös hitusen syntymähulluuttaa ja järjettömiä visioita jotka eivät välttämättä kestä edes päivänvaloa. Hyvän suhteen perheen aikuisilla jotta projekteja on kiva tehdä yhdessä ja tuttu sähkömies on myös plussaa:) raha jota projekteihin menee on olematon, sitä laitetaan jos sitä on, jos ei ole, sävelletään. Aika paljon on tilalle tehty kierrätysmateriaalista projekteja mm. kasvihuone. Jos ruuvit ja naulat ovat ainoa mikä maksaa, halvaksi tulee...kiitos myös kaikille tutuille ja tuttaville joilta olemme saaneet tavaroita ja tehneet löytöjä ja täysin ilmaiseksi joten soitelkaa kun tarvitsette itse talkooapua...

Cesar Millan tulee suomeen!

Meillä on aina, ensijaksoista asti seurattu tämän kuuluisaksi tulleen miehen ohjelmaa televisiosta, ostettu kaikki hänen kirjansa, jotka ovat vain saatavilla jopa englanninkielisinä ja pari tuotantokautta on eksynyt myös hyllyyn. Joten...olemme faneja. Puolivuotta sitten kovasti harmittelin miehen esiintyessä ruotsissa enkä sinne pääsisi, mutta nyt! Nyt hän tulee suklaanappisilmineen suomeen ja liput on varattu, myös naapurille. Lehtien palstat, internet ovat täynnä miehen arvostelijoita tai hänen toimiensa arvostelijoita ja suomen eläinsuojeluyhdistyskin rykii tätä miestä vastaan adressein ja mielenosoituksin. Eikä siinä mitään, meillä jokaisella on oikeutemme sanoa mielipiteemme asiasta kuin asiasta tykkäämmekö vai emme. Nyt kuitenkin on alkanut nypyttämään tämä suomalaisten junttimainen tapa pullikoida kaikkea uutta vastaan ja näin jos miten osoitamme junttimaisuutemme muulle maailmalle, oikein hävettää. Ensimmäinen positiivinen iso juttu jonka miehen työstä ja suomeen tulosta sain lukea tuli siperianhusky lehdeltä ja KIITOS! Tätä olemme odottaneet. Nyt haluaisinkin tietää MIKSI mm. Sey boikotoi tätä miestä ja hänen työtään omistaa elämänsä koirille, niiden auttamiseen ja oikein kouluttamiseen, piikiltä pelastamiseen ja toivottomien tapauksien kuntouttamiseen. Kukaan ei ole kertonut syytä, on kierrelty ja kaarreltu erinäisiä asiantuntijoiden lausahduksia hyväksikäyttäen ja tähän väliin haluan heti kysyä, ketä ovat nämä asiantuntijat, joiden nimiä ei kuitenkaan ikinä julkaista missään. Totuushan on että kukaan näistä asiantuntijoista ei halua nousta paikaltaan ja julkisesti kertoa mielipiteensä, osoittaa todeksi sen että koiria on rääkätty ja kaltoin kohdeltu ja kertovansa myös oikean tavan "punaisen vyöhykkeen" koiran kuntoutukseen. Vaan sieltä penkkirivien välistä vaan huudellaan ja ryömitään takaisin kotikoloon purputtamaan. Uskallanpa väittää että tovi menee ennenkuin hänen vertaista kouluttajaa suomen maasta edes löydämme. Kukaan ei täällä liioin ole mainetta saanut koirien kuntouttamisella, kouluttamisella kylläkin. Kaipaisinkin suomeen koirien turvakotia ja paikkaa jonne nämä vähäonniset piikille menevät koirat saisivat tulla opiskelemaan olemaan koira taas uudelleen. Ehkä joskus sellainen tänne tuleekin. Itse en ole missään herra Millanin toiminnassa nähnyt vääryyttä koirakansalaista kohtaan, se nyt vaan on niin että jos koira on agressiivinen ja on tulossa hampaineen kaulaan kiinni, siinä ei paljon naksuttimet ja namupalat auta! Nähty on ja koettu! Piikkikaulurinkin käyttö on koiran omistajan vastuulla, hän päättää siitä käytetäänkö piikkipantaa koiralla vai ei, herra Millan voi vain neuvoa pannan oikeanlaisessa käytössä. Jään odottamaan mielenkiinnolla kuka uskaltaa julkisesti nousta tuolta asiantuntijoiden porukasta ja näyttää toteen että herra Millanin toimintatavat ovat koirakansalaisillemme vahingollisia. Joten nyt pallo jääkin meille kansalaisille, mattimeikäläisille ja peräkylänpojille, unohtamatta suomalaisia koirankouluttajia. Jos opettelisimme käyttämään maalaisjärkeä ja ottaa käyttöön suodattimen joka meiltä selvästikkin puuttuu, koska jos olet agressiivisen koiran kanssa pulassa, ethän etsi vastauksia kirjoista ja dvd:ltä, vaan otathan yhteyttä ammattilaiseen, jotta koirasi saa mahdollisuuden tasapainoon taas kerran. Koska itsellämme on viisi voimakasrotuista koiraa, Millanin ohjeet ja neuvot ovat olleet todella varteenotettavia.Suurin muutos jonka koiranomistajana olen kokenut on se että pidän koiraa nykyään koirana, villieläimenä enkä vertaa sitä lapsekseni tai parhaaksi kaverikseni. Annan sen kasvaa koirana ja toteuttaa itseään asettaen sille turvalliset rajat ja voin vain toivoa että saan sen ehdottoman luottamuksen, se ansaitaan, sitä ei saada.

Uusivuosi 2012!!

Uusi vuosi ja uudet kujeet! Vuoden vaihtuminen meni tiedottomassa tilassa unten mailla, enkä varmasti ollut ainoa, senverran rankkoja nuo joulupyhät olivat että uusivuosi ei enää aiheuttanut mitään suoritusriittejä tässä mammassa, mitä nyt pientä pesänrakennusvimmaa vielä on...
Sen kunniaksi että naapuriin syntyi ennen vuoden vaihtumista pieni tyttövauva laitan runon tänne tytölle. Kohta pääsee nuuhkuttamaan taas uutta elämää, me like! Ja odotellessa sitä omaa joka maailmaan tulee varmaankin maaliskuun puolella:)


TUUTIESSA


Tuuditan tulisoroista
kipenäistä kiikuttelen
vaalin pientä valkeaista
luojan lasta liikuttelen


Taivahast on lahja tullut
taivahan tulen kisoista
luojan lemmen liekinnöistä
ei vahingon valkeoista


Tuudin lasta maan valoksi
en vahingon valkeaksi
tuudin toivojen tuleksi
työn jaloisen jatkajaksi


senpä tuudin tuikkeheksi
tähdeksi tähän talohon
maan hyvän maineheksi
suurionnisten ilohon

J.H Erkko