Pittbullimme Paco tuli espanjalaisvahvistuksena tänne itä- suomen tilallemme 2011 ja sopeutui hyvin. Mukanaan se toi rajun eroahdistuksen, kapin ja alkoholiongelman jonka se myöntää jo itse. Eroahdistuksen kourissa se taisteli urheat kuusi viikkoa jonka jälkeen se tajusi hävinneensä taistelun tai oletti adoptioperheensä olevan vain kuuro. Ääni mikä tuosta koirasta lähti sen ulvoessa porstuassa kun pakkauduimme autoon ilma sitä, oli jotain sanoinkuvaamatonta. Sen ääni kantautui valehtelematta pari kilometriä kirkonkylän suuntaan ja muutama naapurikin jo tiedusteli menoamme täällä tilalla.
- Kaikki on täällä hyvin, se on vaan tuo meidän koiramme kun huutaa, selitti isäntä puhelimeen.
- Sillä on paha eroahdistus ja yrittää kait meitä hiukan komentaakin, kyllä se siitä ajan kanssa. Naapuri kuunteli uskomatta äänen lähteen aihauttajaksi koiraa, mutta ymmärsi lopulta. Koiran puolustukseksi olen ilmoittanut tylysti sen olevan espanjalainen, aivan kuin se jotenkin oikeuttaisi tämän holtittomat karjumis- ulvomis kohtaukset eteisessä. Mutta tuntuu että ihmiset ymmärtävät sitä paremmin kun kuulevat sen alkuperämaasta. Ehkä sillä on vaan kovempi ikävä kun matkasi tänne niin pitkän matkan. Paco saapui meille kodittomana koirana espanjasta ja haimme sen Helsinki- Vantaan lentokentältä kesken helmikuisen lumimyrskyn. Odottelimme aulassa jännittyneinä koska koiramme saapui ja kuvitelmat rauhallisesta ja hellyttävästä ensinäkemisestä karisivat saman tien kun näin häkin jossa se saapui. Saapumista säesti tietenkin korvahivelevä huuto häkin uumenista. Koiramme saattaja ilmoitti koiran olevan erittäin turhautunut ollessaan häkissä liki 12 tuntia ja tarvitsevansa pikaista reissua ulos. Kurkattuani häkkiin kieltämättä säikähdin. Tämä Turner- täystuho oli purrut häkin kaltereita niin että sen naama oli veressä. Hännän heilutus kuitenkin kertoi että se oli enemmän kuin iloinen meidät nähdessään ja haluaa kovasti ulos kopistaan, jossa haisi virtsa. Päästyään häkistä se pomppi ympäriinsä hihnassa kunnes tajusi tulla luokseni ja aloittaa raivostuttavat astumiset jalkaani vasten. Se astui vaikka sitä komensi, työnsi tai potki kauemmas, jalkani oli verinaarmuilla ja mustelmilla kun sitä seuraavana päivänä katsoin. Ihmiset lentokentällä katsoivat kauhuissaan tanssiani kolmekymmentäkiloisen pitbullin kanssa aulassa ja osoittivat ilmeillään olevansa pahoillaan koiran käytöksestä, tai oikeastaan siitä että olin sen päättänyt hankkia itselleni. Koiran saattajakin katsoi epätoivoisia yrityksiäni kouluttaa koiraa jo kentällä ja sanoi lyhyesti vain - onnea matkaan.
Paco oli juuri kastroitu kun se saapui meille, se omasi myös vahvan ominaishajun, joka oli hyvin urosmainen. Nyt voin kuitenkin puolitoista vuotta koiran saapumisen jälkeen kertoa Pacon kuulumiset. Paco on luonteeltaan rauhallinen heppu, se tulee toimeen kaikenlaisten koirien ja ihmisten kanssa. Se osaa olla laumassa, mutta myös yksinään. Se on mahtavaa seuraa niin minulle ja miehelleni kuin lapsillemmekin. Jos se saisi valita se nukkuisi välissämme potkien lapset siitä pois ja antaisi märkiä suukkoja pitkin naamaa, se joisi sixpäkin olutta ja nauttisi pari nachoa ja katselisi ilta-aurinkoa kuistilta. Kuopustani odottaessani Paco makasi sängyllä vieressäni ja painoi kuonon aina mahaani vasten, se tökki sillä hiukan mahaa ja painautui tiukemmin minuun kiinni. Sen kanssa nukuttiin aina hyvät päikkärit. Kutsumme Pacoa enkelikoiraksi, koska sillä on tapana toimia välienselvittelijänä, kuntouttajana ja eläinten pelastajanakin kanssamme. Eräänä aamuna pieni pikkulintu oli lentänyt takaovestamme sisälle ja räpytteli ikkunaa vasten hädissään. Paco katseli lintua hetken aikaa, ja nopeasti nappasi sen suuhunsa, vei sen takakuistillemme, laski suustaan siihen ja tökkäsi lintua kuonollaa....lintu pyrähti lentoon. Tämä tapahtuma oli kyllä näkemisen arvoinen ja tulen muistamaan sen aina!Morsiammeekseen Paco sai rottweiler narttumme jonka se itse on pennusta kasvattanut. Koirat tulevat loistavasti toimeen vaikka morsiamesta kasvoikin “iso tyttö” se tykkää siitä kuin hullu puurosta. Koska Paco on kastroitu ei sen jälkikasvua tulla meillä ikinä näkemään, mutta musta tuntuu että muotti meni rikki sen jälkeen kun se alkunsa sai. Lapset tykkäävät koirasta varmaankin sen rauhallisuuden vuoksi, ne menevät sen vierelle, halaavat sitä hellästi ja taputtavat selkää.
- voi paco paco, ihana paco, esikoinen lepertelee. Mutta heti lauseen perään se sanoo
- Äiti! Kyllä meillä pitäisi olla sellainen tico ticokin, sellanen pieni koira!
